keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Ryhmysitruunoita Maputon torilla

Muista pesunkestävät kengät!


Maputon ruokatorit ovat jotain, mistä olin tähän asti nähnyt vain kuvia - upeita sellaisia - Elina Penttisen ruokakirjassa Piripiri! Makuja Mosambikista (Schildts&Söderströms 2014)Hankin kirjan jo ennen muuttoa Maputoon, ja suosittelen sitä afrikkalaisesta keittiöstä kiinnostuneille. 

Maputoon kotiutunut Elina Penttinen on tehnyt hyvää työtä paikallistaessaan ruokaohjeensa suomalaislukijoille sopiviksi. Meillä erikoisille, mutta Afrikassa tavallisille raaka-aineille, kuten kassavalle, on lueteltu vaihtoehtoja, joten kokkausinnon koittaessa pohjoisessa asuvan lukijan ei tarvitse mennä lähikauppaa pidemmälle, jos ei pysty. Kirja on myös tuhti tietopaketti, ja kauniiden kuvien takia sitä selailee mielikseen, vaikka ei kauhaan tarttuisikaan. 

No, eilen näin röykkiöittäin kassavaa (eli maniokkia) ja muutakin. Ystäväni, Maputossa ja muualla Afrikassa pitkään työskennellyt kehitysyhteistyön asiantuntija Katja José ehdotti torireissua. Hän oli löytänyt torin mosambikilaisen työtoverin vinkistä. 

Ennen lähtöä hän vilkaisi jalkoihini: "Millaiset kengät sinulla on?" Olin älynnyt valita umpinaiset kengät. "Voiko nuo pestä", Katja varmisti vielä. Ajatus ei ollut uusi - kodinhoitajamme Tina oli jo kertaalleen pesaissut kenkämme todettuaan oma-aloitteisesti niiden kaipaavan vettä ja saippuaa. Maputossa ei varmaankaan voi olla liian tarkka puhtaudesta.

Ostimme tältä rouvalta porkkanoita.
Viikonlopun sateiden jäljiltä torialue oli tosiaan mutainen, ja askeliaan sai sovitella. Torille ei ehkä muutenkaan kannata mennä parhaissa sandaaleissaan.

Voi sitä naurun ja riemun määrää, kun näytin tälle kauppiaalle (viereinen kuva) otostani. Kaikki lähistöltä kutsuttiin ihastelemaan. Mosambikissa on paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan nähneet valokuvaa itsestään.

Olisipa minulla ollut vanhanajan polaroid-kamera, niin olisin lahjoittanut kuvan rouvalle itselleen.

Saanko esitellä: ryhmysitruuna!
Kurttuinen sitruuna näyttää kirjaimellisesti tautiselta. Säikähdin pahanpäiväisesti, kun avasin viime viikolla jääkaapin ja hyllyltä tuijotti hurja vihertävänrusehtava möykky, joka ulkonäöstään päätellen kärsi jostain hirvittävästä sairaudesta. 

Piti ihan miettiä, mitä oikein olin pyytänyt kodinhoitajaa ostamaan (meillähän ei ole vielä autoa, joten olen sälyttänyt osan ruokaostoksista Tinalle, joka tietysti hänkin kantaa ne jalkapatikassa!). Ryppyistä hedelmäpommia oli vaikea tunnistaa. Halkaisin yhden, ja se osoittautui ihan kunnon sitruunaksi. Sittemmin avulias ystäväni Minna-Maria identifioi möhkäleen ryhmysitruunaksi. Niitä oli torilla kekokaupalla.

Nämä banaanit näyttivät hyviltä.

Ostimme myös banaaneja ja mangoja. Näitä hedelmiä sekä papaijoja saa edullisesti, koska niitä viljellään myös täällä. Joskus paikalliset banaanit ovat melko kärsineen näköisiä. Se voi johtua siitä, että kuljetusolot kuumalla säällä ja Mosambikin töyssyisillä teillä ovat niille liikaa. Marketteihin kaukaa tulleet, muoviin pakatut tuontihedelmät ovat usein houkuttelevammassa kunnossa.

Päätimme kierroksemme ananaksiin, joiden jälkeen kassit jo painoivat. Toki ympärillämme kieppuvilta pikkupojilta olisi saanut ostaa kantoapua. Miksiköhän lapset eivät olleet koulussa? Tiedän, että joissakin kouluissa käydään tilanpuutteen vuoksi vuoroissa, mutta se ei selitä kaikkien kaduilla parveilevien lasten määrää.

Ananas oli todella hyvää.

Torilta kurvasimme vielä Maputon kauppahalliin (Mercado Central de Maputo), joka oli arkista paikallistoria siistimpi, katettu ostospaikka. Ostin kauppahallista pussillisen cashew-pähkinöitä.

Cashew-pähkinät kasvavat Mosambikissa.
Vielä vuosikymmeniä sitten Mosambik tuotti paljon pähkinöitä sekä omaan käyttöön että vientiin, mutta kaoottinen sota-aika ja sitä seuranneet muut ongelmat sulkivat pähkinänjalostustehtaat. Koneet ja puut vanhenivat. 2000-luvun alussa pähkinöiden viljelyyn ryhdytttiin jälleen panostamaan. Cashew-sektori elpyy, vaikka vaivatonta ei ole vieläkään. Jos tehtaan kone esimerkiksi hajoaa, voi hyvin olla, että korjaaja pitää lennättää Etelä-Afrikasta.

Kyselin työnsä takia Mosambikin maaseutua kiertäneeltä Katjalta pienviljelystä Mosambikissa. Viljelysmaata ja aurinkoa riittäisi, logistiikkaa ja resursseja ei, kuten esimerkiksi kastelujärjestelmiä.

- Monilla on kyllin urakkaa siinä, että saavat oman ja perheen vatsat täyteen, Katja kuvaili tilannetta.

Suurin osa omavaraisista pienviljelijöistä siis viljelee itselleen, saadakseen syötävää. Osa maatalouden kehitysyhteistyöhankkeista tähtääkin juuri siihen, että nämä pienviljelijät voisivat siirtyä tuotannolliseempaan suuntaan, myymään myös muille.

Se vaatii monia rakennemuutoksia. Vaikka halua pienyrittäjyyteen olisi, toteutus ei onnistu, jos kaikki vedenkantoa myöten pitää tehdä omin käsin ja jaloin matkojen päästä. Vielä täytyy toivoa, ettei tule tulvaa tai kuivuutta, joka tekee vaivannäön tyhjäksi. Paljon on tehtävää.

Terkuin Lotta

4 kommenttia:

  1. Jälleen kerran ihanan elämyksellinen teksti! 1000 x kiitos Sinulle, Lotta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kauniista sanoistasi, Mirva-kulta!

    VastaaPoista
  3. Hehei Mosambikiin! Aivan ihanan nostalginen fiilis tulee, kun sukelsin teksteihisi. Itse olen asunut Namibiassa ja Keniassa, alkuihmettelyt menivät vain ilman lapsia silloin. Ruokatorit ja kaupat - something else indeed! Nyt me ihmetellään uuden alkua lapsien kanssa Panamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luulin jo vastanneeni ajat sitten, mutta kommentti juuttui varmaan silloin johonkin hidastuneen netin mutkiin (sitä sattuu). PAnamassakin riittä varmasti ihmeteltävää, onnea siihen!

      Poista

Kiitos kommentistasi!