sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Roskiksia, kyllä kiitos!

 

Kehitys kehittyy

Kun tulin Maputoon elokuussa, yksi asia pisti silmään: valtava roskaisuus. Ehkä asiaan kuuluu viskellä roskia ympäriinsä, ja epäsiisteydestä tulee myös äkkiä noidankehä.

Erityisen viheliäisiä ovat pienet, mustat, käytössä raivostuttavan heppoiset muovipussit, joita saa joka paikasta ja joita myös viruu ja lentelee rikkinäisinä joka paikassa.

Toisaalta yleisiä roskasäiliöitä näytti olevan niukasti. Ei ole, mihin laittaa roskia. Itsekin totuin pian tunkemaan roskat laukkuun tai taskuun ja viemään ne kotiin.

Huonoina päivinä epäsiisteys masentaa. Sitä ei jaksaisi aina kohdata. Ymmärrän kyllä, ettei julkinen roskis ole täällä ongelmaton. Moni olisi oitis penkomassa roskiksia, katsomassa löytyykö niistä syötävää tai myytävää tai muuta hyödyllistä.

Parempia fiiliksiä kaikille.
Kehitys kehittyy kuitenkin myös täällä - hyvä Maputo! Minäkin olen allekirjoittanut vetoomuksen esimerkiksi alempana näkyvän Marginal-rantakadun puhtaanapidosta, ja katua siistitäänkin nyt ahkerammin. Vapaaehtoiset partiot yrittävät huolehtia myös rantojen puhtaanapidosta juhlapäivien jälkeen erityisin tempauksin. Kaupungin alueen rannat ja rannoille vievät ryteiköt, joissa majailee paljon kodittomia, ovat nimittäin masentavan sottaisia.

Mutta nyt olen pannut tyytyväisenä merkille, että kaupunkiin on ilmestynyt upouusia tyylikkäitä roskasäiliöitä, ja ihmisiä valistetaan käyttämään niitä. En siis ole lainkaan ainoa, jonka mielestä kaupunki on kauniimpi siistimpänä. 

Näyttävät roskapullot ilmestyivät rantakadulle äskettäin.


Kierrätysroskapulloissa on metallille, lasille ja muoville omansa - olisi mielenkiintoista tietää, noudatetaanko järjestystä... havaintojeni perusteella suuri haaste on ylipäänsä saada lasit, metallit ja muovit kadulta ja rannalta pois. Mutta nyt ainakin oikeaoppinen kierrätys on tehty niin helpoksi kuin mahdollista!

Jonkinlainen kierrätyshän täällä kyllä toimii, afrikkalaiseen tyyliin, sillä kaikki mahdollinen, minkä voi myydä tai käyttää uudestaan tai mistä voi irrottaa osia uudelleen käytettäväksi (tai myytäväksi), kyllä kerätään kaduilta visusti talteen. Mekin erottelemme roskat kaduille, jotta ihmiset voivat käydä hakemassa muovipulloja, lasitavaraa ja muuta käyttökelpoista pois.

Juttelin taannoin belgialaisen naisen kanssa, joka oli asunut monissa Afrikan maissa, syntynytkin Kongossa. Kysyin, missä hän on viihtynyt parhaiten. Vastaus oli ehkä yllättävä: Ruandassa! Muun muassa siksi, että siellä on niin siistiä. "Voisit vaikka kattaa päivällisesi jalkakäytävälle", Béa kuvasi. Kuulosti uskomattomalta. Puhtaanapitoon siis panostetaan, ja sen vaikutus viihtyisyyteen on ymmärretty.


Maputon kalastajat töissä rantakadun pulloroskisten takana

Siivottomuushan ei suinkaan ole mikään pakkotila, jolle ei voi tehdä mitään. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa nautin siitä, että joka paikassa on roskasäiliöitä ja kaduilla on siistiä. Ja meidänkin maputolaiskadullamme talojen roskapussit kerätään kiitettävän usein, eihän tropiikin kuumuudessa oikein muu kävisikään päinsä.

Toisaalla kaupungissa on alueita, jotka vellovat yhtenä roskamerenä, ja ne ovat aina surullisia näkyjä, samoin kaupungin ison kaatopaikan liepeillä jätteitä penkovat lapset ja aikuiset.

Puhdas kaupunki, minulle!

On hauskaa, että uusien roskakorien ulkonäköön on panostettu. Designroskiksessa on sekin hyvä puoli, että se vangitsee katseen, ja silloinhan kukaan ei voi ainakaan väittää, ettei olisi nähnyt sitä!

Puhtaampaa uutta vuotta Maputosta,
terkuin Lotta


5 kommenttia:

  1. Hienot on roskikset! Brysseliin verrattuna täällä Helsingissä kierrätetään paljon - edellä mainitussa ei edes biojätettä kerätty erikseen. Poltetaanko siellä roskia kadulla? Muistan Kampalasta ikävän hajun, joka ilmeisesti tuli roskien polttamisesta. Masentavaa kyllä varmaan roskaisuus ylipäätään ymmärrettävästi. Ainakin se on tosiaan hyvä, että pitävät tavaraa noin muuten ehkä suuremmassa arvossa kuin täällä jossa vain noin vain heitetään pois ja hankitaan uutta tilalle.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, roskia poltetaan yleisesti! Minullakin on tullut olo, että täällä tavaraa tietyllä tapaa pidetään suuremmassa arvossa kuin vauraammissa maissa... kaikki käytetään loppuun asti ja senkin jälkeen pilkotaan osiin, ja käytetään/myydään osista ne mitä voidaan, ja lopuistakin voidaan keksiä jotain uutta. Tavaran elinkaari on aivan toinen kuin SUomessa, ja se on pannut miettimään omaakin suhtautumista materiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. esimerkiksi sanaa "krääsä" käytetään Suomessa tavarasta aika holtittomasti - täällä, kun niin moni kärsii puutetta ja olisi iloinen enemmästä "krääsästä", se sana etenkin ennen joulua pisti silmään. Yhden krääsä on toisen tavoiteltu aarre tai tarve-esine.

      Poista
  3. Meillä Etelä-Ranskassa on likaista eurooppalaisessa mittapuussa. Ei varmasti mitään Maputon tyyppistä, mutta koirankakkaa joka paikassa ja rannat kesän jäljiltä täynnä roskia. Välimeressä seilaa vastaan vanhoja muovipusseja - yksi ystävä sai uidessaan jopa terveyssiteen otsaan. Kierrätystä harrastetaan aika ajoin - on ihan tyypillistä, että lasipullotkin heitetään perusroskiin. Rakastan Etelä-Ranskaa, mutta tämä roskaisuus ahdistaa tasaisin väliajoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo muovipussit on uskomattomia, maapallo tukehtuu niihin. Hämmästyttävää kyllä kehitystä tapahtuu silläkin saralla täällä, muovipusseista on kaiketi tulossa maksullisia ja osassa kaupoista on tullut jo. Se hillitsee vähän sitä meininkiä, että pienilläkin ostoksilla tavarat pakataann noin kymmeneen muovipussiin. Pakkaajat lajittelevat tavarat niin, että jos olet ostanut vaikka yhden hammastahnan, sille uhrataan kokonainen oma pussi, jne. Ei ihme että noita rikkinäisiä pikku pusseja on joka paikassa. (Terveysside otsassa on aika huippu, huh. Tai siis pikemminkin pohjanoteeraus!)

      Poista

Kiitos kommentistasi!