tiistai 21. helmikuuta 2017

Satuja ja tarinoita Kim il Sungin kadulta


Lukuvinkkejä


Kirjoitin viimeksi arkikuvista. Unohdin yhden olennaisen asian: kirjan. Kai se on niin tärkeä osa arkea, etten edes aina käsitä sitä. Nykyisessä elämässäni parasta on se, että minulla on liki rajattomasti aikaa lukea.

Kirjaviikon hellyttäviä inspiraatiotauluja poikien koululta. Lern...
Lukevan luksusta Maputossa ovat suomenkieliset ja suomalaiset kirjat! Jouluna sain lahjaksi Hanna Weseliuksen Alman, kiitos Tapiolan joulupukille ja Anna-kuriirille. Pidin kirjasta ja sen kauniista suomen kielestä kovasti. Annan kapsäkissä matkusti myös Jessie Burtonin Nukkekoti Irinalta, kiitos sinnekin suuntaan! Lukaisin sen yhdeltä istumalta.


...vai lurn? Oikeinkirjoitus on suomalaisille helpompaa kuin monille muille. No, lukemalla tuokin arvoitus vähitellen selviää! 

E-kirjat ovat kieltämättä ulkosuomalaiselle käteviä. Minullakin on monta. Ostan niitä kaikesta huolimatta vain harkiten, koska pidän paperikirjoista esineinä ja haluan kierrättää kirjoja eteenpäin. Lähetän ne jatkamaan matkaa, pysyvästi tai paluuta odotellen, sillä kirjasta, joka on tehnyt vaikutuksen, ei välttämättä halua luopua kokonaan. Ainakin sille haluaa löytää arvostavan kodin. Kirjoista on myös kiva keskustella - on aina antoisaa, jos voi jakaa kokemusensa jonkun kanssa. Mutta laitteelle jäävästä e-kirjasta on vain harvoin iloa muille. Olisi hienoa, jos sen voisi kierrättää eteenpäin edes kerran!


Luen juuri tarinoita baobab-puusta. Tässä maputolainen baobab roikkuvine hedelmineen.

Ihana ystäväni Reija on lähettänyt useampaankin otteeseen suomenkielistä lukemista kuriiripostin avulla, lehtiäkin. Muito obrigada, Reija, kiitos.

Kun ostan Etelä-Afrikasta kirjoja, ne ovat tietysti englanninkielisiä. Toinen vaihtoehtohan olisi afrikaans. Nelspruitissa on kiva Exclusive Books -kirjakauppa ja toinen, jonka nimeä en koskaan muista - menin sinne viimeksi viime hetkellä "katsomaan vain" ja purjehdin ulos valtavan kassin kera. Homma lähti vähän lapasesta. Osa oli pojille, joilla taitaa olla sama hamstraustaipumus. Helmikuussa hankimme muun muassa kaikki Narnia-kirjasarjan osat.

Keräilyvimmaa selittää se, että Maputosta saa kirjoja todella huonosti. Englanninkielisiä ei oikeastaan ollenkaan, portugalilaisiakin niukasti, ellei tunne kanavia. Viime talvena Maputoon rantautui huikean hassu kirjalaiva Euroopasta - se oli kuin kirjoilla lastattu iäkäs Ruotsin laiva. Tarjonta oli lähinnä uskonnollista. Sellaiselle on täällä kyllä paljon kysyntää.

Ostimme laivasta kyllä muutaman eläinaiheisen valokuvakirjan, niitä on kiva antaa myös lasten kavereille lahjaksi, koululaisten synttärilahjat kun aiheuttavat Maputossa joskus hiukan päänvaivaa. Kaikki tosin tajuavat tämän ja ymmärtävät. Aina lahjaa ei edes edellytetä. Meille on tuotu muun muassa cokispullo, itse olen ostellut suklaarasioita.

Amerikkalaisessa koulussa on kirjasto, jota vanhemmatkin saavat käyttää. Olen käyttänyt sitäkin kyllä paljon, mutta välillä, kun sinne on juuri laittautunut, siellä onkin jokin oppitunti tai muu istunto meneillään enkä viitsi mennä häiriköimään.

Tällä hetkellä yöpöydälläni on Etelä-Afrikasta ostamani Anne Enrightin The Green Road -kirja, mehevä irlantilainen perhetarina. Miksi juuri Irlannista tuntuu tulevan paljon hyviä perhetarinoita?

 Kuva näyttääkin olevan hieman hämyinen iltalukemiselle sopivaan tapaan..

Satukirja opiskelua varten, iltalukemista, joululahja.

Portugalinopettajani Tensy on käskenyt lukea mahdollisimman paljon portugaliksi, ja realistinen kun on, hän neuvoi aloittamaan lastenkirjoista. En tosin pitäisi runollisia, vertauskuvia viliseviä satuja ihan helppoina, mutta niiden lukeminen on palkitsevaa. Saduissa on uusia sanoja ja ilmaisuja sekä vaativia verbimuotoja.

Tensy taisi tietää, että satukirja toimii siksikin, että tarinat ovat lyhyitä. Voi tavata yhden kerrallaan. Urakka on hallittavissa.

Kuvassa vasemmalla näkyvän satukirjan ostin suoraan sen espanjalaiselta kuvittajalta Ruth Bañonilta, joka pitää ateljeeta ja myy kauniita tuotoksiaan (taidetta, korvakoruja, kasseja... ) täällä Maputossa. Ruthin töitä voi vilkuilla hänen Saraba by ruth bañon -nimiseltä Facebook-sivultaan.

Rafo Diazin kirjoittaman kirjan nimi on Baobab-puun rakastunut sydän. Valitsin Ruthin satukirjoista tämän, koska rakastan afrikkalaisia puita, afrikkalaista tarinaperinnettä myös.

Puilla on tärkeä tehtävä. Ne kaunistavat, varjostavat, suojaavat ja ruokkivat. Niistä pitäisi kirjoittaa ihan oma postauksensa.

Myyttisen baobab-puun satumaailmaan on joka tapauksessa hyvä välillä syventyä - kynän ja sanakirjan kera. Kyllä se kieliopin tankkaamisen voittaa.

Koreaa, eteläistä ja pohjoista. Huomatkaa sitkeän kuvausassistenttini käpälä ylänurkassa.

Koska asun Kim il Sungin kadulla, ja koska Pohjois-Korea on viime päivinä ollut taas vaihteeksi uutisissa, tuntui sopivalta uppoutua Yeonmi Parkin In Order to Live -kirjaan. Se kertoo pohjoiskorealaisen Parkin pakoretkestä Kiinan ja Mongolian kautta Etelä-Koreaan.

Sujuvuutensa ja jännittävien käänteidensä vuoksi kirjan voisi ahmaista kerralla, mutta minun oli pakko laskea rankka tarina välillä kädestäni. Aina kun luuli tytön selvinneen pahimmasta, tapahtui jotain vielä uskomattomampaa. Mutta jos lapsuus Pohjois-Koreassa jotain opettaa, niin sitkeyttä. Tällä nuorella naisella, joka oli tapahtumien aikaan teinityttö, on kokemuksia satavuotiaan tarpeiksi.

Pohjois-Koreasta on julkaistu monia pakotarinoita. Olisikohan tämä uusin? Kirja lunastaa ehdottomasti paikkansa. Voi kun tämä kaikki tieto joskus johtaisi ratkaiseviin tekoihin. Mutta tyrannien kampeaminen vallasta ei taida olla helppoa.

Yksi edellytys kuitenkin on se, että muu maailma on hereillä. Ehkäpä asuinkatunikin nimi sitten vaihtuu. On tässä nimessä hyväkin puolensa. Se yleensä muistetaan ja tunnistetaan helposti, en joudu selittelemään. On muuten ihan sopivaa, että juuri Kim il Sungin kadulla on vankilakin.

Toinenkin kirja on samalta suunnalta, mutta eteläkorealainen, Han Kangin The Vegetarian. Se oli heräteostos, kiitos takakannen hyvän myyntipuheen. Sitä paitsi ohut kirja kurkisti suorastaan anovasti paksumpien naapuriensa välistä.

"Kasvissyöjä" on listallani seuraavana. Onkohan joku lukenut sen?

Terkuin Lotta, lukutoukka

2 kommenttia:

  1. Onpa ihanaa, että on ruhtinaallisesti aikaa lukea! Minullakin olisi kyllä jonkun verran aikaa lukemiseen, mutta jostain syystä tulen lukeneeksi aika vähän. Pienten lasten kanssa on vaikea kunnolla keskittyä oikein mihinkään. Muutaman kirjan olen sentään ahminut kuluneen vuoden aikana, mukaanlukien sudanilaisen kirjailijan Leila Aboulelan pari kirjaa. Ne tekivät vaikutuksen eikä vähiten siksi, että ne lohduttavalla tavalla osoittivat minulle, että olen kuin olenkin saanut jotenkin kiinni täkäläisestä elämästä - ainakin siitä ylemmän keskiluokan todellisuudesta jota kirjoissa kuvattiin ja joka omien Khartuminkokemusten pohjalta vaikutti riemastuttavalla tavalla tutulta.

    Täällä Khartumissa ei ole kirjakauppoja juuri ollenkaan. Lasten koululla myydään katumarkkinoilla kerran vuodessa myös vanhoja kirjoja. Minä ostin tänä vuonna vain lapsille muutaman sillä minulla on kotona jo pino kirjoja odottamassa kunhan vain taas innostuisin lukemaan. Yhtään e-kirjaa en itse vielä ole lukenut. Olen niin vanhanaikainen! Mutta ehkä vielä joskus.

    VastaaPoista
  2. Osuvaa pohdintaa lukemisesta ja kirjasta esineenä. Ehtoopuolen ikäni tuo vielä yhden näkökulman paperikirjaan. Kun kirja jää hyllyyn sen coi löytää kymmenien vuosien kuluttuaa uudestaan, ja ikävuodet antavat lukijalle uusuia näkökulmia vanhoissa mielikirjoissa. Olen parhaillaan lukemassa Eeva Joenpellon tuotantoa, jonka ostin tuoreeltaan about 50 vuotta sitten. Luulen, että e-kirja ei tähän anna eväitä tai ainakaan muistuta entisistä herkuista niin kuin kodin kirjahyllyssä viipyilevä aarre.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!